Sivuni aikuisiän ystäväkirjaan

Koska omista kouluajoistani on vierähtänyt ”jokunen vuosi”, olin jo ehtinyt täysin unohtaa ala-asteella niin suositut ystäväkirjat, kunnes ulkosuomalaisbloggaajien joukossa kiertänyt haaste toi itsellenikin aikuisiän version täytettäväksi. On ollut todella mielenkiintoista tutustua entistä paremmin loistaviin ihmisiin, joiden kirjoituksia olen seurannut muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin. Eli kiitos haasteesta, Vihreän saaren emäntä -blogin Riikka naapurisaarelta!

Bloginimeni tarina

Englanninkielisen matkablogini näivetyttyä motivaation ja inspiraation puutteeseen keskityin olemaan vain innokas lukija. Sisällä kyti kuitenkin edelleen jonkinlainen kirjoituskipinä, kutina tuumailla asioista leppoisalla temmolla, ilman tiukkoja kriteereitä teeman tai aikataulun suhteen. Mieleeni pulpahtaa monenlaisia juttuja erityisesti kaikessa rauhassa kahvitellessa ja pidän edelleen ideoiden raapustamisesta perinteisesti kynällä paperille, joten olkoon blogini sitten Kahvikissan kynästä.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: naimisissa
Asumismuotoni: matalassa kerrostalossa
Ammattini: tällä hetkellä hoidan laskutusjuttuja (vaihdan yleensä alaa ja paikkaa muutaman vuoden välein), virallinen koulutukseni on Filosofian maisteri.
Työpaikka: voittoa tavoittelematon joukkorahoitusyhtiö
Kiinalainen horoskooppini: Rotta
Harrastukset: Matkustus, lukeminen, live-tapahtumat teatterista ja konserteista urheiluun ja markkinoille, kävely (vaikka se onkin lähinnä päätapani liikkua paikasta toiseen), satunnainen kieltenopiskelu, mikä milloinkin mieleen juolahtaa…

Syvällistä

Periaatteet: No, niitähän riittää! En esimerkiksi osta mitään Amazonilta tai lennä koskaan Ryanairilla, ihan periaatteesta. Yleisesti yritän elää omien arvojeni mukaisesti: olla suvaitsevainen, kuluttaa tai haaskata mahdollisimman vähän ja karsia elämästä turhat aika- ja energiasyöpöt.
Maailmankatsomukseni: Toivoakseni suvaitsevainen ja avara.
Pohdin: Maailmanmenoa, ihmisten käytöstä, tehokkainta tapaa kielten kertaukseen, miksi toiseen sukkaan tulee aina reikä mutta toiseen ei, kahvin hintaa ja laatua eri paikoissa – eli ihan kaikenlaista!
Vihaan: Eläinrääkkäjiä, rasismia, väkivaltaa, liiallista itsekkyyttä (eli kun kaikki on vain minäminäminä) ja esimerkiksi suolasienisalaattia!
Halveksin: Eläinrääkkäjiä
Pyrin: yksinkertaiseen ja mutkattomaan elämään
Rakastan: Miestäni, suolaista merituulta, hyvää ruokaa, positiivisia yllätyksiä, hetkiä ennen auringonnousua, matkustusta, kissan kehräystä.
Haaveilen eniten: Tulevista matkoista, olivatpa ne sitten vaikka päivä Bristolissa tai viikko Istanbulissa.
Tarvitsen: Maiseman vaihtoa, usein ja säännöllisesti! Pitkät ajat tasapaksuja rutiineja eivät sovi luonteelleni.
Pelkään: Kiihkonationalismin ja ääriliikkeiden nousua, ympäristön yhä kiihtyvämpää tuhoa
Kaipaan: En oikeastaan mitään.
Murehdin: En mitään. Eletään hetki ja asia kerrallaan.
Kerään: Muistoja, kokemuksia

Lempi-

värini: tummanpunainen, turkoosi, monet murretut värit
vuodenaika: kevät
eläin: kissa
kirja: Philip Pullmanin His Dark Materials
elokuva: My Neighbor TotoroAmélie, The Shawshank Redemption
musiikkilaji: En itse asiassa kuuntele kotona mitään, vaikka rakastan elävää musiikkia, mutta joskus innostun siippani suosituksista, varsinkin jos ne ovat ns tarinankertojamaista indie-pop/rockia. Klassinen uudenvuoden konsertti on minulle jo perinne, ja kunnon amerikkalaisrock teinivuosien muistona on vau, niin upeaa! Bon Jovi tai Bruce Springsteen isolla stadionilla on oma versioni maanpäällisestä taivaasta!
numero: ei mikään
asia minussa: uteliaisuus
ruoka: vaikea valita, kun niitä huippuhyviä on nii-in paljon, mutta esimerkiksi tibetiläiset kasvismomot (olisivatko ne sitten mykyjä suomeksi?), thaimaalainen vihreä curry tai ihan vain simppeli rapeakuorinen uuniperuna.

juoma: vesi, kahvi, viini – tilanteen mukaan
lomakohde: Rooma – mutta jos en pääse sinne niin mikä tahansa mielenkiintoinen kaupunki
tuoksu: suolainen merituuli, sateenjälkeinen ruoho, vastapaistettu leipä
kasvi: auringonkukka
säätila: aurinkoinen
tapa viettää vapaailta: kahvilassa, ulkona syömässä, teatterissa tai sohvalla lukemassa

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Hassu kysymys: en pidä tai ole pitämättä kenestäkään sukupuolen perusteella
Onko sinulla salaisuuksia? Toki!
Onko sinulla valkolakkia? Kyllä, äidin vintillä.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Korvien lävistys joskus opiskeluaikoina. Oli ensimmäinen ja viimeinen, enkä enää edes pidä korvakoruja.
Mitä tilaat baarissa? Viiniä tai siideriä, joskus lime & sodan
Poltatko tupakkaa? En.
Omistatko eläimiä? Minut omistaa kissa.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Monilla ihanilla ystävillä!
Mitä muuttaisit itsessäsi? Lisäkärsivällisyys olisi aika hyvä juttu…

Kerro jotakin siitä…

Olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Olin juuri irtisanoutunut silloisesta hyvästä työpaikastani ja mietin, olinko tehnyt emämunauksen. Uusi työ löytyi puolivahingossa tammikuun alussa, joten en ehtinyt liian kauan mietiskellä.
Viimeksi koit romanttisen hetken: Tänä aamuna, kun mies harjasi hiukseni. Meillä kukoistaa arkielämän romantiikka.
Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Taisi olla eilen.
Joku kehuu sinua taitavaksi: Hymyilen ja sanon kiitos.
Teet itsellesi lounasta: Silloinkin kun mies tekee töitä kotoa käsin, meillä tehdään aamulla eväät lounaaksi, esimerkiksi pasta- tai riisisalaatti tai täytetty pitaleipä tai tortilla. Mies kokkaa yleensä, mutta minä teen usein eväät.
Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Juuri nyt. On hiljainen sunnuntai, kissa nukkuu sohvalla, pöydällä on kuppi kahvia ja saan naputella koneella omassa rauhassa.
Lausut kehuja: Yritän muistaa kehua aina, kun on aihetta, oli kyseessä sitten kaveri, kollega tai tarjoilija.
Viimeksi luit jotakin syvällistä: Lukumateraalini on yleensä kaikkea muuta kuin syvällistä, joten en muista. Varmaankin jokin artikkeli netissä.
Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Kuten mainitsin aiemmin, en kuuntele musiikkia kotioloissa, mutta vanhana Bon Jovi -fanina ja levottomana sieluna tämä sopii minulle kuin nakutettu: Bon Jovi – It’s My Life.

Haastan mukaan kaimani Minnan Brightonista – Our Osaka Blog – ja Suomalainen opettaja maailmalla -blogin Unnan.

Haasteen kysymykset ovat:

Sivuni ystäväkirjaan

Bloginimeni tarina:

Perusjuttuja
Siviilisäätyni:
Asumismuotoni:
Ammattini:
Työpaikka:
Kiinalainen horoskooppini:
Harrastukset:

Syvällistä
Periaatteet:
Maailmankatsomukseni:
Pohdin:
Vihaan:
Halveksin:
Pyrin:
Rakastan
Haaveilen eniten:
Tarvitsen:
Pelkään:
Kaipaan:
Murehdin:
Kerään:

Lempi
Värini:
Vuodenaika:
Eläin:
Kirja:
Elokuva:
Musiikkilaji:
Numero:
Asia minussa:
Ruoka:
Juoma:
Lomakohde:
Tuoksu:
Kasvi:
Säätila:
Tapa viettää vapaailta:

Kysymyksiä
Pidätkö tytöistä vai pojista?
Onko sinulla salaisuuksia?
Onko sinulla valkolakkia?
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?
Mitä tilaat baarissa?
Poltatko tupakkaa?
Omistatko eläimiä?
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?
Mitä muuttaisit itsessäsi?

Kerro jotakin siitä…
Olit 10-vuotta nykyistä nuorempi:
Viimeksi koit romanttisen hetken:
Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla:
Joku kehuu sinua taitavaksi
Teet itsellesi lounasta:
Sinulla viimeksi oli kotoisa olo:
Lausut kehuja:
Viimeksi luit jotakin syvällistä:
Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi:

2 Comments Lisää omasi

  1. brightoneagle sanoo:

    Moi Minna, Kivaa – kiitos haasteesta 😊

    Tykkää

  2. Unna Mommo sanoo:

    Hei Minna! Kiitos haasteesta, täältä löydät vastaukset:
    https://www.rantapallo.fi/unnaleks/2019/11/22/ystavakirja/

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti